sunnuntai 31. toukokuuta 2009

StampARTic sketch challenge



StampARTicin uusi haaste on mallipohjan mukainen kortti. Mallin voi käydä kurkkaamassa lehden sivuilta. Oma versioni päätyi tällaiseksi. Ei oikein ollut mitään kummempaa visiota kuin että halusin kokeilla jotain erilaista tuon ympyrän kanssa.
New sketch challenge at StampARTic. Lovely sketch designed by Marianne, go and see. I tried to do something else with the round element and made "doors".


torstai 28. toukokuuta 2009

Hänglar & Stänglar


Sitten vaihteeksi ihan erilaista värimaailmaa. Tämä kortti ehti pyörimään jo jonkin aikaa pöydällä kun ei vaan ollut aikaa tehdä sitä loppuun. Olen ollut iltaisin niin väsy ettei ole tarvinnut muuta kuin kömpiä pehkuihin. Yleensähän istahdan iltahämärissä hetkeksi askartelupöytäni ääreen mutta tällä viikolla ei ole jaksanut. No tänään iltatouhujen lomassa sitten sain laitettua osaset paikoilleen. Viikonlopuksi onkin lupailtu oikein hellelukemia, sopii mainiosti autossa istumiseen... ylppärijuhlat satojen kilometrien päässä :) ja kortti tietysti vielä tekemättä...
Kiva kun olette ehtineet ja jaksaneet jättää viestejä, harmillisesti en ole itse ehtinyt juurikaan.


Little different colours this time. I had this card on my desk for a while. I have not had the time to finish it. There has been so much going on every evening. Tonight had a little time and I managed to do it. Great Hänglar image and very simple layout. Thank you for your so nice comments, they warm my heart. At the same time it makes me little sad since I have not been able to comment for some time.

tiistai 26. toukokuuta 2009

DT Motivet

New images from Motivet. Also the sentiment is from Motivet, very beautiful font. This would go great if you would like to send a card to your friend who is sick. Having a busy week again, something for every evening, little stressful. Tomorrow we are going to have a party at kindergarden/preschool. It might be a little emotional moment since it is the last moments Liisa is having there.

Uusi leimasin Motivetilta. Tekstileimasin on myös Motivetin valikoimasta, mielestäni todella kaunis fontti. Olisipa vielä suomeksikin :) Meinaa olla vähän stressaava viikko jälleen, joka illalle on jotain ohjelmaa. Huomenna olisi edessä eskarin päättäjäiset, taitaa olla tarvetta nenäliinoille...

maanantai 25. toukokuuta 2009

DT Motivet

Motivetin oravaneiti heittäytyi musikaaliseksi. Hieman erikoisella väriyhdistelmällä mennään, mutta eikös se ole hyvä aina kokeilla vähän erilaisia kuvioita? Motivetin blogissa olisi mahtava mahdollisuus, kannattaa mennä katsomaan.


Doraline from Motivet. She seems to enjoy music :)
There is great blog candy on Motivet´s blog, go and see.



sunnuntai 24. toukokuuta 2009


Siivousurakka ohi, huh huh. Innostuin tosin siivoamaan sitten vähän enemmänkin kuin askartelunurkkaukseni. Siinä samalla meni muutama ikkuna ja keittiön pinnat. Melkein kuin joulusiivousta olisi tehnyt. No en ole kyllä mikään kovin innokas siivoaja eli hyvä kun joskus inspiraatio iskee. Tykkään pitää paikat järjestyksessä ja ylimääräisiä tavaroita kiikuttelen paikoilleen mutta pölyä saa kyllä kertyä vaikka kuinka paljon. En tiedä miten tuosta pölyjen pyyhinnästä on tullutkin niin vastenmielistä puuhaa.
No palkitsin sitten itseni pienellä askarteluhetkellä siistin pöydän ääressä. Heti meinasi olla vaikeuksia löytää materiaaleja kun olin niiden paikkaa hieman muutellut, eli kannattaako siivota?? No korttiin olin kuitenkin tyytyväinen. Oikeastaan pitkästä aikaa tuntui että nyt osui kaikki kohdalleen ja oli kiva käyttää välillä muutakin kuvaa kuin ihmishahmoa.
Nythän näitä kesäpaketin leimasimia saa Whiff Of Joyn nettikaupastakin.

I made it. My crafting corner is cleaned, thank you for your wishes :) Unfortunately did not found anything great stuff. Did even more cleaning, kitchen and some windows. Like cleaning for Christmas :) Well I am not cleaning so often so it is good to do it more properly sometimes.
After all the cleaning I went to my desk to do one card and did not find my stuff anymore :)) you should not change places.
I was very happy with this card. Have to say for a long time I am really satisfied with the result. Everything found their place so easily and it was great to use some other image than a human for a change. This beautiful tree is from Whiff of Joy summer release and now these can be bought separately from the on-line store.


Kun latasi kuvaa koneelle huomasin että tämä söpöläinen olikin jäänyt postaamatta. Lomalla tuli yllättävä vierailu kyläpaikkaan johon oli tullut uusi vauva. No eihän minulla ollut tietenkään mitään valmiina ja eikun kylälle ostamaan viemistä. Sehän löytyikin ihmeen vaivattomasti ja sitten mukana olleista leimakuvista piti etsiä joku joka sopisi aiheeseen ja tämä etana oli lähinnä sitä.
When I uploaded pictures noticed that I had not published this little cutie. When we were on our holidays we were invited to a family where was a newborn. Ofcourse I did not have anything to give and went to village to get something. Found this sheep and tried to find some image to go with it and snail from WOJ was it.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Sweet hello / WOJ


Huiskepäivä tänäänkin. Aloitin aamulla askartelunurkkani siivouksen tai ennemminkin raivauksen. Sitten tuli kutsu auttamaan muuttoporukkaa. Eihän se auttanut muu kuin lähteä jelppimään. Ruokakauppakierroksen ja pyykkien jälkeen näytti että siellähän on ihana aurinkoinen keli lähteä ulkoilemaan. Sanoin tyttärelleni että laitan yhden postauksen ensin. En ehtinyt tätä kirjoitusta alkua pidemmälle kun vettä alkoi satamaan oikein olan takaa. Vaihtelevia nämä kelit. No nyt on hyvä syy mennä takaisin sen raivausurakan kimppuun takaisin.
Eilen sain yhden kortin tehtyä ja se on edelleen näitä WOJ:n kesätyttöjä. Kiva tämäkin.


I started to clean my crafting place this morning and oh boy, there is so much to do...
Did have some time yesterday and did this summer card with Whiff of Joy new image. We had sun shine about 5 minutes ago and thought that we will go out but now when I am writing this post it is raining again. Well seems like it is good time to continue the cleaning operation :)

perjantai 22. toukokuuta 2009

StampARTic / Sinelli


Tällä kertaa StampARTicin yhteistyökumppanina oli Sinelli. Arja lähetti jokaiselle tiimiläiselle hieman erilaisen paketin ja niistä sitten teimme erilaisia hää-aiheisia töitä. Itse päädyin tällä kertaa tekemään pelkästään kortteja. Pyrin työskentelemään ainoastaan paketista löytyneillä materiaaleilla. Ompelukonetta huruttelin ja ajattelinkin sen olevan oma teemani.
This time we had materials from finnish crafting store Sinelli. We all had a little different package and did cards and decorations with wedding theme. I concentrated on cards. Did lots of sewing and tried to use only materials from the dt-package.


Tässä kuva materiaaleista joiden kanssa työskentelin:
Here is the picture of the materials:









Sinellissä on taitopäivät joilla on paljon erilaisia esityksiä ja tapahtumia. Huomasin että luvassa on myös materiaalitarjouksia. StampARTicin edustajina Carola ja minä olemme paikalla lauantaina esittelemässä nettilehtemme toimintaa.

torstai 21. toukokuuta 2009

Whiff of Joy


Leimakuva uudesta WOJ:n kesäsetistä. Tämä tyttö näyttää nauttivan lämmittävistä auringonsäteistä. Niitä ei juuri tällähetkellä meilläpäin näy. Muttei se haittaa, ajattelin että josko kävisin vaatekaapit läpi ja hakisin kesätamineet esiin. Eiköhän niilleekkin vielä käyttöä tule. Papercraft planet järjestää varojen keräyksen taistelua Alzheimerin tautia vastaan ja Whiff of Joy osallistuu tähän tapahtumaan.
New image from WOJ summer release. These images will come to online store during the weekend.
Have you allready noticed the SOA (Stampin out Alzheimers) to raise money to fight this horrible disease. This huge event will take place from May 25th - June 1st.Whiff of Joy will also sponsor this wonderful event and our event coordinator Jacqui will host a challenge with the chance to win a great prize.Please visit Papercraft planet for further information.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

DT Motivet

Motivetin Doraleen oravaista tällä kertaa. Yksinkertaisella tyylillä tällä kertaa, eikä edes pitsiä :)) Koetin tavoitella raikkautta ja hieman erilaisuutta poikkeavilla väreillä. Motivetilla on ilmestynyt uusia leimasimia, kannattaa käydä kurkkaamassa.

Doraleen by Motivet. Simple layout, and no lace this time :) I tried to make a "fresh" card with the little different colour combo. There is some new images at the shop, so go and take a peak.

tiistai 19. toukokuuta 2009

StampARTic / Fiskars


Nyt on vuorossa Fiskarsin kanssa yhteistyössä tehty kesäartikkeli StampARTicille. Fiskars lahjoitti DT tiimiläisille erilaisia välineitä ja tässä töitä joita tein niillä. Enemmän informaatiota ja muiden upeita teoksia löydät tietysti StampARTicin sivuilta.

There is a new article at StampARTic. Fiskars gave to the DT team great new tools which with we did different kind of creations. Go and see how beautiful things there is.











sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Woj summer kit

Sitä on yritetty kovasti saada viikkoa käyntiin. Eihän se koskaan mitään helppoa ja mukavaa ole loman jälkeen mutta ihmeen kivuttomasti kuitenkin. Eilen iltasella kasailin aiemmin väritettyjä juttuja. Hain tähän vähän sellaista vanhan ajan tunnelmaa ja sen kautta värityskin on hieman erityylinen kuin yleensä. Mansikatkin ovat tuosta WOJ:n kesäsetistä. Kahdella erikokoisella leimalla tein boordin. Ai kun saisikin jo tuoreita mansikoita. Belgiassa sain "naapuri" tilalta suoraan tuoreita ja voi kun ne maistuivatkin taivaallisilta.

It has been a little difficult to get things going after holidays :) I was still amazed how easy it was getting up in the morning. Maybe it is the light we have here.
I did yesterday evening a card with new images from WOJ summer kit. Girl and both strawberries are from that kit. I tried to achieve an old time feeling...

Whiff of Joy Summer kit


Here is one card made with new images from Whiff of Joy summer kit. Some lucky ones has allready received their kits :) and rest of them will arrive soon.
These new images are so adorable.
Uudesta Whiff of Joy:n kesäleimasetistä, kaunis haaveileva tyttönen.
Pidän kovasti tästä sarjasta, monta kesäistä leimasinta.
StampARTicin ostospaikka vinkeissä on yksi kauppa josta voi ostaa kivoja ja mielestäni edullisia pitsejä, niistä oli tuossa jokin aika sitten vähän kyselyä että mistä itse ostan.

Tultiin eilen iltasella kotiin reissusta. Sen verran oli puhkinen olo etten edes konetta jaksanut avata. Nyt muutaman pesukoneellisen jälkeen on hetki aikaa päivittää tilannetta. Josko tämä elo alkaa nyt pikkuhiljaa palaamaan normaaliin.
Laitettiin yksi verkko ja meinattiin että josko muutaman kalan saisi kotiin viemiseksi niin sieltähän tulikin muutama kaverikin mukana. Siinä olikin sitten miehelläni tekemistä näiden putsaamisen kanssa. Minähän en siihen hommaan osallistu muuten kuin tsemppaamalla :)

We got back home last night. I was so tired that did not even open the computer. Today I have done some laundry and now had the time to sit down and check what is going on here :)
Here is the picture of the couple of fishes we got with the net. We thought it would be great to have one or two to take home... well my hubby had a lot to do with cleaning them :)))

perjantai 15. toukokuuta 2009

StampARTic

Laitoin tämän postauksen ajastuksella kun tiesin julkaisupäivän. StampARTicin haasteena tällä kertaa oli musiikki. En ole itse musiikki ihmisiä ollenkaan, mitä nyt tykkään hoilata autossa ajaessani mutta siinä se sitten onkin. Tähän teemaan liittyvää materiaaliakaan en juuri omista. Onneksi kätköistäni löysin edes yhden saadun leimakuvan joka on aiheeseen sopiva ja muutaman palasen paperia jossa on nuottiviivastoa. Muuten yhdistelin vähän erikoisempia värejä yhteen ja tällainen siitä sitten tuli.

I scheduled this posting since I knew the posting time :) At StampARTic there is new challenge and theme is music. This was very challenging for me since music is only something I listen sometimes and it does not play so big role in my life. Luckily found one stamped image from my files. Added some different pieces of papers and thats it.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Hänglar & Stänglar

Mökin vaihdon välissä ollaan käväisemässä kotona ja pyykkikoneen pysähtymistä odotellessa tein yhden nopskan kortin. Askartelupöytä on kyllä aivan tolkuttoman sekainen että sekaan mahtumisen kanssa oli tekemistä. Materiaalit piti vaan kaivaa sieltä mistä jotain löytyi :) Värittelin kuvan möksällä iltapuhteina. Se sopiikin mielestäni mainiosti iltatouhuksi kun ei enää viitsi olla ulkosalla.

We are changing the cottage and have a quick visit at home. While waiting to get the washing machine to stop I made this quick card. Coloured the image at the cottage. It is a great way of relaxing when you have spent the day outside to go in and sit down for a while to colour.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009


Taas olen pikaisesti piipahtamassa koneella, tämä tuntuu olevan yhtä pikapostailua vaan :) No josko tämä tilanne taas normalisoituu parin viikon sisällä. Tein poikavauva kortin työkaverini pyynnöstä.Kohta pitäisi alkaa laittamaan mökkikamppeita kasaan ja jos ehtisi leimailemaan parit kuvat mukaan väritettäväksi.
Oikein mukavaa äitienpäivää kaikille!

Again it is quick posting, maybe things will settle to normal within couple of weeks. Now I will start packing for the first cottage trip.
My collague asked a card for a bayby boy and here it is.
We have a Mothers Day here in Finland today, received the most beautiful card in the morning from my daughter :)

torstai 7. toukokuuta 2009

Woj

Ehdin hetkeksi askartelupöydän ääreen. Kuva oli valmiiksi väritettynä niin ei mennyt kauaa kun kasasin kortiksi asti. Keräilin taas jämäpaloja ja yhdistelin niitä.
Melkoista huisketta on taas ollut, hyvä kun kärryillä pysyy. Juuri kun ollaan selviämässä edellisestä reissusta on uusi odottamassa. Ensi viikolla on talviloman aika. Ei onneksi ole enää kovin talviset kelit, tosin ei se niin järin upeaa ole kyllä ilmojen puolesta luvannut. No mutta loma on aina lomaa kuitenkin. Tiedossa siis taasen pakkaamista :) mökkeilyä ja autossa istumista ja jälleen mökkeilyä. Kouluun tutustuminenkin sattui sitten juuri ensi viikolle. Se on kyllä niin tärkeä tapahtuma ettei sitä voi jättää väliin.

Had a little time to sit down and finished this card. I had the image allready coloured and took some papers from stash box. It was so nice and relaxing moment. It has been so hectic again. Just have recovered from last trip and now will start to prepare a new one :) On a next week we will have a winter vacation. Luckily it is not winter here anymore :)))) We will visit two cottages, great to have some peace and quiet around.

Niin se Belgian reissu meni mukavasti, kiitos kysymästä :) tässä yksi rantakuva. Vaikka tyttären ilme on hieman nyrpeä oli retki todella kiva. Olimme tekojärven rannalla nauttimassa auringon paisteesta. Lapset kävivät uimassa vaikka minusta vesi oli kyllä kylmää.

We had a great trip to Belgium, thank you for asking. Here is one picture from the beach. Our daughter has not so happy face but the trip was nice. Sun shined and it was very warm. Kids played in water even I think it was cold :)

Glimmer mist StampARTic

StampARTicissa on vinkkejä kuinka käyttää suihkutettavaa kimalleväriä. Mikähän tämä glimmer mist nyt sitten oikein onkaan suomennettuna :) Itse tein muutaman projektin käyttäen suihketta ja sapluunoita. Valitettavasti oma aikani oli niin rajallinen että en ehtiny ihan niin paljon panostamaan kuin oli ajatuksena. No ohessa kuitenkin muutamia juttuja mitä ehdin tekemään. Lehdessä on hyviä vinkkejä ja kauniita kortteja esillä.

At StampARTic there is a new article about using Glimmer mist. Some techniques and tips. Unfortunately I had very limited time for this article, I had lots of thoughts and ideas but here is atleast some ideas. Go and see the great cards our members has created.


tiistai 5. toukokuuta 2009

Täällä ollaan :) Kotiuduttiin Belgian reissusta eilen yöaikaan. Aamulla meinasi olla hieman tuskaista nousta ylös mutta kummasti sitä vaan jaksoi koko päivän. Se voi olla että väsymys iskeekin vasta huomenna oikein kunnolla. Ilta menikin sitten laukkuja purkaessa ja pesukonetta pyörittäessä. Se on kyllä tuon reissaamisen tylsin puoli.
Tämän kortin tein jonkin aika sitten, jäi vaan julkaisematta mutta nyt oli hyvä hetki kun tässä saattaa vierähtää tovi ennenkuin pääsee askartelujen pariin. Kiitos taas kivoista kommenteista mitä olette jaksaneet kirjoitella piipahtaessanne :)

I am back :) we got home last night. Oh boy how tired I was this morning when had to go to work. Somehow managed the whole day and also the evening, unpacked the bags and did some laundry. This is the worst part of travelling...
I made this card a while ago but now it is good time to show it since there might go a while when something new will be done.
Thank you for your kind words you have left to me. There has been also some questions and I will try to remember to answer when things are settled here and have more time for blogging :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

WOJ

Tähän korttiin kokeilin jo pitkään ajatuksissa ollutta "pukemista". Vähän sellainen paperinukke fiilis tulikin :) En vaan löytänyt ihan parasta mahdollista paperia mekkoa varten mutta tämä sai nyt kelvata. Aavistuksen chalksia sipaisin mekon reunoihin. Muuten materiaalit hyvin yksinkertaiset, paljon pitsiä niinkuin korteistani usein löytyy.
I tried the "dressing" for this image. Could not find the best possible paper for the dress but this looked quite ok. Ofcourse lots of lace :)

Tässä kortin sisäpuoli. En niin kovin usein näitä koristele mutta nyt oli menossa lahjaksi niin ajattelin panostaa vähän enemmän.

Here is the inside. I do not normally decorate the insideds but this was going for a gift and thought to do it as beautiful as possible :)

perjantai 1. toukokuuta 2009

WOJ POM

Project of the month at WOJ was to create a plant holder. Well... unfortunately I did not have any good ideas and this is what I end up. I did some paper flowers and put them into the pot.

WOJ kuukauden projektina oli tällä kertaa kasvikoriste tai mitenkä tuon nyt sitten fiksusti sanoisi. No minulla ei tullut kyllä minkäänmoista ideaa mieleen vaikka kuinka yritin mietiskellä. Päädyin sitten tällaiseen ihan tavalliseen saviruukkuun johon tein paperista kukkia.

StampARTic


StampARTicin toukokuun ensimmäinen haaste. Lehden sivuilta löytyy luonnos minkä mukaan kortti on tehty.

First challenge in May, StampARTic. You can find the sketch at the magazine.